Suomen presidentin vaalin toinen kierros: arvot ratkaisevat!
tammikuu 24, 2012 7 kommenttia
Eero Aaron-poika Laukkanen, Niilon isä
Todella yllattyneena olen seurannut Suomen presidentin vaaleja, ja saanut huomata, kuinka ihmisten ajatus-, ja arvomaailma on , ikava kylla 2000-luvulla muuttunut. Onhan aivan uskomatonta, ennenkuulumatonta, etta julkihomo, siviilipalvelusmies, ja kaiken lisaksi kirkoon kuulumaton paasi toiselle kierrokselle. Mielestani nykyisen presidentin, hankin seksuaalivahemmistoon kuuluvana, eika kuulu kirkoon, politiikka, ja arvomaailma ovat aiheuttaneet Suomessa sen, etta kirkostaeroaminen on lisaantynyt, ja suvaitsevaisuudessa on menty yli ayraiden, siita esimerkkina mm. Linnan juhlat, joissa homoparien tanssimisesta on tehty nayttavaa, ja muka ihailtavaa. Suomen kansan moraali on 2000 luvulla tuntuvasti laskenut, ja arvomaailma vahentynyt, ikava kylla. Mielestani siihen on suuri vaikutus istuvalla presidentilla. Presidentti on maan keulakuva, ja johtohahmo, hanesta huokuu maan voima, arvot, ja tahto. Siina mielessa presidentin virka on todella tarkea. Koti, uskonto, ja isanmaa, naihin peruspilareihin luotettiin sota-aikana, ja tulee aina luottaa. Sivarimiehena Haavisto ei tue naista yhtakaan. Pienen pojan isana haluan antaa pojalleni turvallisen, ja perusvarman tulevaisuuden, kenties joku paiva han kay Suomen armeijan ja jopa asuukin siella. Haluan, etta Suomea johtaa presidentti, jolla on arvot kohdallaan, ja voimme olla hanesta ylpeita.
Ilokseni olen laskeskellut niin, etta vahvasti keskustapuolueen kannattaja tiedan, etta suurin osa keskustalaisista omaa terveen, vahvan arvomaailman, missa perhe on yhteiskunnan perus, ja sen voimakas tukipilari. Nain ollen, suurin osa keskustalaisten aanista mennee Niinistolle, ja jos perustuslaillisistakin edes puolet aanestaa Niinistoa, on hanen voittonsa kuitenkin ylivoimainen, sanoisin 70 % – 30 %. Siispa kaikki joukolla aanestamaan, ja tekemaan Suomesta taas ylpeyden aiheemme, ja maailman parasta maata asuttaa! Kaikesta huolimatta, ja varmuudeksi, laitan illalla kadet tiukasti ristiin, ja pyydan apua ylhaalta; sielta sita sota aikanakin anottiin, ja sita tuli, silloinkin:) Iloista aanestamista kaikille, ja…muistakaa aanestaa… oikein;)

Hyvä kaima, kun uskalsit avata suusi. Puhut ihan oikeista asioista. Se on vaan tämä Demari
linja ollut siellä niin kauan ja sitten Z’tan pressa Suomen 1 ykkösenä.
Kantaa hän otti pari kerta spontaanisti joihinkin valtakunnan asioihin – ylensä sateenkaarilippua hulmuttavan kansan puolesta.
Mikä säikäytti minut siinä pressavalvojaisissa TV videot Haaviston kannattajien juhlapaikasta.
Kyllä oli nuorta ja hyvin kokemattoman näköistä porukkaa, jotain 20 ikäistä.
” Ollos huoleton, poikas valveil’ on ” – kuten vanhassa laulussa sanottiin, ei tehonnut seuraavana yönä, vaan olin valveilla ja olin huolissani.
Tarjakin on vain huolissaan oman lahkonsa hyvinvoinnista, eikä juristinaisena ota edes kantaa maassaan lisääntyneen perhevakivallan määrään hänen valtakaudella.
‘ Oi aikoja, oi tapoja ‘.- oh tempore, o mores.
Kiitos Eero tosi hyvä kirjoitus.
Niin muuten teitähän on 2 Eeroa kummallekin kiitosta,molemat saatte minulta täydet 1000000 pistettä.
‘ Oi aikoja, oi tapoja ‘.- oh tempore, o mores. Tapoja tässä peräänkuulutankin!
Ikävää rasistista puhetta ulkosuomalaiselta.Haetaanko nyt presidenttiä vaiko petikaveria? Mielipiteitä toki saa ja pitää olla! Mullakin paljonkin mielipiteitä Niinistöstä, mutta niitä en täällä ala kertomaan. Alla luettavaa ajankuluksi!
Hyvää jatkoa teille!
Kaikella kunnioituksella,
-S
http://www.siksipekka.fi
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012012515124786_pd.shtml
Ihan taytta asiaa puhut, Eero! Kiitos, kun otit aikaa ja kirjoitit mita varmasti monen sydamella on!
Sormet ovat ristissa taallakin ja luottavaisella mielella odottelemme Helmikuun 5 pvaa, etta
saamme onnitella Presidentti Niinistoa
HOLA! Eero olet asian ytimessä, eipä tuota asiaa kovinkaan paljon tarvitse miettiä jos on nähnyt molempien cv:t. 3 ensimmäistä varsinkin… Niinistöstä tulee seuraava pressa. Itse olen “niitä” miehiä joista edesmennyt juicekin kappaleessa Vaasankin veri vapisee:kappaleessa puhuu. Mies on valmis vaikka kitumaan ja kuolemaan vaan jos pitää käydä P***** nuolemaan… ja niitä miehiä joka on kiitollinen kaikille veteraaneille itsenäisen suomen puolesta sotineille. Haavisto on ihan hyvä jätkä, mutta sitä ei haeta Presidentiksi…
Tama Eeron artikkeli osui 100% nappiin. Olen ehdottomast samaa mielta hanen kanssaan. Kiitos!