Ahti oli antelias

Odotellaan

Odotellaan

Aamu aukeni aurinkoisena,tosin hieman tuulisena toukokuun 20.2014. Lady Margie oli huolehtinut kalaretken järjestelyt, tilannut Sport Fishing veneen nimeltään Classic, Boytonin venesatamasta.

Merellä olimme jo kello 7.30, tuuli idästä noin 15 mailia tunnissa. Allot olivat 3-5 jalkaa korkeita.
Capteeni Rex ajeli edestakaisin lännestä itään, matalasta syvemmälle. Kuusi siimaa perässä.

Saalista alkoi tulla, ensin saimme mustaevä tonnikaloja (black fin Tuna), 1-2 paunan kokoisia. Jonkin ajan kuluttua oli jo kunnon kokoisia kalojakin koukussa. Vapa taipui ja käsivarsissa tuntui kalan koko. Saimme neljä Dolphin-kalaa, (Ma-hi, Ma-hi) ne painoivat noin 12-24 paunaa (6-12) kiloa. Tosi värikkäitä,upeita kaloja.

Päivän kohokohta oli Lady Margin taistelu purjekalan (Sailfish) kanssa. Se koetteli hänen voimiaan ja lopuksi onkea oli kelaamassa myös Marjattakin. Komean kalan kiskoi veneeseen

Se himoittu purjekala!

Se himoittu purjekala!

Mate Doug, kaksin käsin nokasta vetäen. Kapteeni Rex otti yläkannelta kuvia uljaasta saaliista, tämä purjekala painoikin jo noin 35 paunaa, niitä ei ole lupa pitää ja tämäkin laskettiin takaisin mereen.

Lippu laitettiin liehumaan merkiksi saaliista.

Tämän retken päätteeksi tuli vielä yksi King-Makrilli ( kingfish ), siitä tulee savustettuna hyvää aterian höystintä. Lady Margien vieraina tällä hyväonnisella retkellä olivat Irene, Marjatta,
Pertti ja Jorma.

Tämä riemukas päivä, Mahi-Mahien kauniit värit ,tanssit laineilla ja purjekalan komea selkäevä ovat mielessä pitkään, ehkä kalojen koko ja paino tarinoita kertoessa kasvaakin? Tässä vaiheessa ne kylläkin ovat tosilukuja.

Upea saalis

Upea saalis

Kireitä siimoja, tight lines!
Jorma Huttunen

Finnish Canadian Volunteer receives his 1939 Winter War Medal posthumously:

Twenty-fourth of January 2012, 72 years after the conflict, delegation of family, friends and others arrived at the Canadian Naval Officers Mess in HMCS Bytown in Ottawa, to witness the ceremony of medal presentation to the closest known relative to Valter Sillanpää

Private Valter Sillanpää was a Canadian who volunteered in 1939 to fight for Finland’s freedom against the Soviet Unions unprovoked attack.

 He was born in northern Ontario, Canada, a little place called Copper Cliff on the 9th of December 1914 and 1973 he died in British Columbia. According to his nephew Dr. Lennard Sillanpää, Valter was a very good accordion player and used to play for dances and family get-togethers.

Valter was brought up in a typical Finnish Canadian home with strict adherence to what is right and what is wrong. This Soviet Russia’s attack against its small neighbor was definitely wrong. He volunteered with hundreds of other Canadians, Americans and many other nationalities to go help Finlandin its hour of need.

After the winter war was over, there were still over a thousand volunteers in New York City waiting to be shipped to Finland. Close to three hundred served in the front lines and three paid the ultimate price. Valter was discharged from the Finnish army and sailed back to Canada.

In the meanwhile, unbeknownst to him, during the year of 1940, the Finnish Defense Department had issued a “Winter War Memorial Medal” to all those soldiers who had served in the war, Canadian and American volunteers included, but pvt. Sillanpää never received his medal.

 Twenty-fourth of January 2012, 72 years after the conflict, delegation of family, friends and others arrived at the Canadian Naval Officers Mess in HMCS Bytown in Ottawa, to witness the ceremony of medal presentation to the closest known relative to Valter Sillanpää.

Lennard Sillanpää, PhD. of Orleans,ON. Canada had found the list of Canadian and American volunteers who never received their medals in the Toronto’s Finnish newspaper” Vapaa Sana” and contacted Lieutenant Colonel Dwyer Q. Wedvick NYSRetL, who was the contact person in the paper. Dr. Sillanpää identified himself as nephew of  Valter Sillanpää, and as far as he knew Valter had a daughter but the family had lost contact with her long time ago, so he was the closest living relative to pvt. Valter Sillanpää.

The Price of  Freedom Museum Inc. of Boynton Beach Florida, which organization has been entrusted by the Finnish War Veterans in America Inc. to organize the presentation of the remaining medals and diplomas to the volunteers or their closest living relatives got colonel Wedvick’s report in the beginning of the year and approval to proceed with the presentation.

Finnish embassy in Ottawawas represented by minister-counsellor Petri Kruuti, Canadian Nordic Society by Vice-President Lennart Nylund and Sillanpää family by Dr.Lennard Sillanpää, PhD. and his son Master Bombardier Paul Sillanpää 30th Field Regiment, Royal Canadian Artillery and Ms. Paula Hoggett of  Timmins Ont. Also in attendance was Mrs. Ritva Manner of Boynton Beach,Florida.

Colonel Harry I. Manner (NYSRetL) curator and president of  The Price of Freedom Museum Inc. thanked all those in attendance and brought the best wishes of  Hans Nyholm president and Mirja Silvan secretary of the Finnish War Veterans in America Inc. which organization is now located in Lake Worth, Florida.

 

1939 Winter War Medal

Dr. Sillanpää plans to donate the medal and the accompanying diploma to the CanadianWar Museumor to the Finnish War veterans museum in Sudbury.

There are 56 American and Canadian veterans still on the list who never received their medals.  The Price of Freedom Museum stands ready and willing to arrange presentation to veterans or next of kin when located.

Suomen presidentin vaalin toinen kierros: arvot ratkaisevat!

Eero Aaron-poika Laukkanen, Niilon isä

Vaalien 2. kierros, ennakkoäänestys Suomi Talolla

Todella yllattyneena olen seurannut Suomen presidentin vaaleja, ja saanut huomata, kuinka ihmisten ajatus-, ja arvomaailma on , ikava kylla 2000-luvulla muuttunut. Onhan aivan uskomatonta, ennenkuulumatonta, etta julkihomo, siviilipalvelusmies, ja kaiken lisaksi kirkoon kuulumaton paasi toiselle kierrokselle. Mielestani nykyisen presidentin, hankin seksuaalivahemmistoon kuuluvana, eika kuulu kirkoon, politiikka, ja arvomaailma ovat aiheuttaneet Suomessa sen, etta kirkostaeroaminen on lisaantynyt, ja suvaitsevaisuudessa on menty yli ayraiden, siita esimerkkina mm. Linnan juhlat, joissa homoparien tanssimisesta on tehty nayttavaa, ja muka ihailtavaa. Suomen kansan moraali on 2000 luvulla tuntuvasti laskenut, ja arvomaailma vahentynyt, ikava kylla. Mielestani siihen on suuri vaikutus istuvalla presidentilla. Presidentti on maan keulakuva, ja johtohahmo, hanesta huokuu maan voima, arvot, ja tahto. Siina mielessa presidentin virka on todella tarkea. Koti, uskonto, ja isanmaa, naihin peruspilareihin luotettiin sota-aikana, ja tulee aina luottaa. Sivarimiehena Haavisto ei tue naista yhtakaan. Pienen pojan isana haluan antaa pojalleni turvallisen, ja perusvarman tulevaisuuden, kenties joku paiva han kay Suomen armeijan ja jopa asuukin siella. Haluan, etta Suomea johtaa presidentti, jolla on arvot kohdallaan, ja voimme olla hanesta ylpeita.

Ilokseni olen laskeskellut niin, etta vahvasti keskustapuolueen kannattaja tiedan, etta suurin osa keskustalaisista omaa terveen, vahvan arvomaailman, missa perhe on yhteiskunnan perus, ja sen voimakas tukipilari. Nain ollen, suurin osa keskustalaisten aanista mennee Niinistolle, ja jos perustuslaillisistakin edes puolet aanestaa Niinistoa, on hanen voittonsa kuitenkin ylivoimainen, sanoisin 70 % – 30 %. Siispa kaikki joukolla aanestamaan, ja tekemaan Suomesta taas ylpeyden aiheemme, ja maailman parasta maata asuttaa! Kaikesta huolimatta, ja varmuudeksi, laitan illalla kadet tiukasti ristiin, ja pyydan apua ylhaalta; sielta sita sota aikanakin anottiin, ja sita tuli, silloinkin:) Iloista aanestamista kaikille, ja…muistakaa aanestaa… oikein;)

Tucco Tour IV – Kalifornia – Kesäkuu 2011

Lappeenrannan kaunis satama oli juuri lähtiessäni heräämässä kevääseen.

Raskas matka Suomesta tänne Yumaan kesti kaikkinensa 26 tuntia. Tasokartasta katsoen matkaa Lontoosta Phoenixiin, tuntuu tosi erikoiselta, kun lentoreitti ylittää jäisen Grönlannin eteläkärjen. Nyt matka kesti koukkaamalla 10,5 tuntia. Paljonkohan menisi, jos lentelisi suoraan? Vanha sanonta, jos ei jotain  ymmärrä, kuuluu, ”pallo on pyöreä”.

Ekan yön vietin hotelissa ja näin olin virkeänä herättelemään Tuccoja ylös keskiviikko aamuna. Talvehtiminen oli sujunut hienosti ilman mitään ongelmia. Pressujen alta paljastuivat siistit Tucot, jotka molemmat käynnistyivät, kuin palmupuun alta. No onhan noita koko metsikkö tässä vieressä. Ei kosteus-  eikä muitakaan ”viemärieläinten” aiheuttamia vaurioita. Valurautainen paistinpannukin oli tavaratilassa ilman mitään peitteitä ja sekin näytti aivan, kuin sitä olisi vasta käytetty. Ei täällä kuivassa ja helteisessä Arizonassa rauta kaapissakaan ruostu niin kuin esim. merellä seilatessa.

Yuma

Aamukahvit olen keitellyt ekapäivinä 3…4 välillä aamuyöstä. Kymmenen tunnin aikaero tuntui aluksi selvästi, mutta nyt olen jo jaksanut valvoa ilta pimeään, joka alkaa täällä ennen kahdeksaa. Viereisen Colorado-joen länsipuolella pimeys alkaa jo tuntia aikaisemmin. Viimeinen aikavyöhykkeen muutos on sitten Alaskan rajalla, jolloin kellonajat ovat samat kuin Suomessa. Vain yö ja päivä ovat vaihtaneet paikkaansa.

Erilaisia huoltotoimenpiteitä, Tuccoon öljynvaihto ja tankkaus, ja matkavalmius on melkein saavutettu. Jään kuitenkin vielä muutamaksi päiväksi tänne lojumaan.

Kävimme ystäväni Luisin kanssa yhtenä päivänä Meksikon puolella. Los Algadones on aivan rajapuomissa kiinni oleva pikkuinen ”ostosparatiisi” amerikkalaisille. Hammaslääkäreitä, partureita ja rättikauppoja kiinni toinen toisissaan. Rajamuodollisuudet olivat varsin yksinkertaiset, mutta takaisin tullessa Amerikan passitarkastaja huomasi t-paitani taskusta juuri ja juuri pilkistävän pienen sikarin. Ostin sen lounaspaikan kiertävältä myyjältä. Poltan joka vuosi yhden ja nyt ajattelin varautua taas sellaiseen. Ilmeestä päätellen se tarkastaja taisi vähän minua nuhdella? Siinä päällyksessä kun luki ”Original Cuba”. Siitä selvisin sillä, kun itse henkilökohtaisesti kävin viemässä sen takaisin Meksikon puolelle roskakoriin. Amerikan roskiksiin sitä ei saanut laittaa. Ehkä se äijä pesi vielä kätensäkkin sen saasteen jäljiltä?

Los Algadones

Polkupyörälläkin olen löytänyt muutamia reittejä ja niistä ajeluista oikean käden selkämyksessä on muistona auringon tekemiä pieniä vesikelloja.

Maailma kehittyy ja niin myös Amerikkakin huimaa vauhtia. Kuusi kuukautta sitten pikkutucon tankkaus kolmella taalalla aiheutti lähes aina mahtumis vaikeuksia. Nyt tuokin ongelma on tipotiessään. Voisi kokeilla jo melkein neljällä?  Niin muuttuu maailma.

Viimekesäinen matka vei meidät Floridasta Halifaxin kautta tänne Arizonaan. Tuo reitti on merkitty karttaan vihreällä. Nyt on tarkoitus tehdä vastaava koukkaus luoteisnurkan, Alaskan kautta takaisin syksyksi Floridaan.

Se punainen on auton hakumatka Seattlesta syksyllä 2009.   

Tuccotour I- III

        

 Champions liigan loppuottelua jalkapallossa seurasin eräässä Yuman pubissa televisiosta. Lontoossa pelattu peli alkoi täällä aamupäivällä klo 11.00, eikä tunnelma noussut Suomi – Ruotsi ottelun tasolle kuten silloin Old Cockissa, Lappeenrannassa. Olin Yuman baarin ainut pelin seuraaja!  ”Parempi yksin oikeassa, kuin joukon mukana väärässä”. Näille pitää olla soikea pallo.

Eihän tämä karavaani-harrastus tietenkään veneilylle vedä vertoja, mutta on ihanaa käydä nukkumaan, kun kaikki polkupyörää kevyemmät rientää metrin korkeudella kohden itää.  Tucon takana oleva leikkimökin kokoinen peltinen varastokoppikin kaatui tuulen voimasta. Palmutkin kyllä taipuivat, mutta pysyivät pystyssä. Tuulipintaahan niissä on vain optarin purjeen kokoinen tussukka aivan latvassa. Tuuli oli sitä luokkaa, että veneessä ei nyt nukuttaisi. Lepareiden ja kaikkien kiinnitysten vahtiminen varmasti pitäisi siitä huolen. Tucon kiinnitykset kuitenkin kestävät suuremmankin myrskyn rauhallisilla yöunilla. On onni olla rutikuivassa Arizonassa nyt.

Onni vaihtui kuitenkin onnettomuudeksi heti seuraavana yönä. Alkoi armoton hammassärky juuri ennen viikonloppua. Maanantaikin oli Amerikassa suuri juhla, ”Memory Day”, joten skootterilla Meksikoon. Pikkutucon jätin parkkiin rajalle, kun Los Algodineksessä omissuhteet noilla härveleillä vaihtelee kuulemma äkkiarvaamatta. Kylässä on noin kymmenentuhatta asukasta, joista yksin hammaslääkäreitä runsas 300 ! 

Olin aamulla Kivisen Tiinan suositteleman hammasklinikan ovenkahvassa ja apua sain tuossa tuokiossa. Eka kuvat osoittivat jo kuitenkin, että nyt on syytä mennä erikois-klinikalle. Niin sai suomalainenkin nauttia amerikkalaisten vaatimasta palvelutasosta. Minua kuljetettiin parikertaa autolla edestakaisin noiden kahden klinikan väliä ja mm. puudutuksia tehtiin kolmesti ja röntgenkuvia otettiin erivaiheissa ehkä kymmenen sen kuusituntisen aikana, kun siellä vietin. Hampaan juurikäytävän sisus vaihdettiin uudeksi.

www.endoplusalgodones.com  Ensin tehtiin muotti sulattamalla juurikäytävään muovia, jolla mallineella joku paikallinen laboratorio valoi uuden sisustan kahden tunnin toimitusajalla!  Toisessa klinikassa tehtiin viimeiseksi muotti hampaan ”hatuksi”. Taisivat puhua jostain kruunusta, joka asennetaan tulevana torstaina, kun sen ensin jokin valimo on valmistanut. Se juurijuttu maksoi 320 $  (n. 230 €), ja kruunajaisten hinta tulee olemaan 260 $ ( 190 € ).

Hammaslääkäri

          

Muutenkin ote klinikoissa oli hyvin leppoisa. Lääkäri lauleskeli hammasta operoidessaan ja joutoaikoina he istuivat potilaiden kanssa samassa odotushuoneessa.

Juurispesialistin luona oli sen aamupäivän aikana asiakas mm. Perusta, Hollannista ja Suomesta.

Aika vaikuttava kokemus noilla rahoilla.  Extremeä parhaimmillaan. Suosittelen.

Lauantaina tulisi kuitenkin olla Los Angelesin lentokentällä. Saapuu Tuccoon laki ja järjestys, jos Helsingin kassinkantajat siihen suostuvat.

Kruunajaiset Meksikossa kesti 15 min ja uteliaisuuteni palkittiin operaatiossa tehtyjen muottieni ja niiden mallien lahjoituksena minulle. Hampaiden välissä näkyvä salmiakki on Suomesta tuotu, koska sitä herkkua ei saa Amerikasta.

            KUVA 6020047

Tuo pari päivää pitämäni työ-kruunu on väristä päätellen kaiketi jotain jalometallia, mutta lopullinen näyttää valkoiselta, ilmeisesti opaalia?  

Ei se hammashoitokaan niin halpaa ollut, sillä kruunajaisten paluumatkalla Kalifornian Sheriffi antoi 184 taalan sakon ilman kypärää ajosta!  Arizonassa ei tuota pakkoa ole ja niin kuin me kaikki nyt tiedämme, Kaliforniassa se on pakollinen. Käytän sitä normaalisti toki aina, mutta täällä helteessä tuli opittua paikallisten motoristien käytäntö. Lippa taaksepäin ja menoksi.

Lopulta pääsin liikkeelle päivää ennen Nallen lentoa Los Angelesiin. Kohta Kalifornian puolella oli ratsia, jossa kaikki liikenne pysäytettiin. Nyt tutkittiin hedelmiä ja minun jääkaapistani kävivät ottamassa muutaman appelsiinin omia tutkimuksiaan varten. Kalifornian leimoilla varustettuina ne olivat kyllä heidän omaa tuotantoaan, mutta nekin näyttivät nyt kiinnostavan?

Sain monien vaiheiden jälkeen hyvän leiripaikan aivan lentokentän päästä, josta oli lyhyt matka noutaa taxilla uupunut suomen matkaaja.   

Tucco

  

Järjestys alkoikin jo muodostumaan heti ensimmäisenä yhteisenä aamuna, kun heräsin pölynimurin pauhuun aamukuudelta. Laki tulenee kai vasta lounaan jälkeen?

Laaja hiekkaranta-alue veti puoleensa viikonloppuna lainelautailijoita ja grillijuhlista nauttivia nuoria. Beach Volley kenttiä oli 12 kpl aivan rinnatusten. Yritin jäädä katselemaan tuota näyttävää urheilua, mutta takaa minua kehotettiin jatkamaan pyöräilyä  (§ 1). Alueelle oli rakennettu pyörätie betonilaatoista. Se kiemurteli rannan tuntumassa yli 12 mailin pituisena. Marina del Rey:n satama-altaassa seurasimme ison hylkeen verkkaista liikehdintää.

Kalifornia

Kalifornian vehmas luonto esittäytyi koleassa alkukesässä monipuolisen kauniina viiniviljelmineen.

San Fransicon kaupungissa onnistuimme saamaan leiripaikan läheltä keskustaa, jonka nähtävyyksiä sukellamme huomen-aamulla tutkimaan. Ensin täytyy kuitenkin korjata vuotamaan alkanut jäähdytysvesiletku. Uusi löytyi lähikorjaamosta ja ongelma saatiin korjattua.

 

Helpoin tapa tutustua nopeasti kaupungin nähtävyyksiin on tehdä se järjestetyillä kiertoajeluilla.  Viileässä ilmassa bussin avoimella ylätasanteella värjöttelimmekin noin 3 tunnin kiertoajelun kaupungilla. Golden Gate, yksi maailman kuvatuimmista turistikohteista ja sen läheisyydessä vankilasaari Algaratz,  olivat taaskin objektiivien ykköskohteina.  San Francisco sijaitsee kukkuloilla, joiden ylitys vanhaan malliin ”Cable carilla” oli tietysti turistin koettava.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kaupungin keskustassa on laaja ”China Town”, jonka lukemattomat rihkamamyymälät tarjosivat erilaisia houkutuksia, koruista taisteluvälineisiin.

Napa Valley on yksi suuri viinintuotantoalue kahden vuorijonon välissä, ja siellä yli 400 viinitilaa toimii ja tarjoaa tutustumismahdollisuuden viinin valmistuksen saloihin. Yritimme selvittää tuota mysteeriota vain yhdessä pisteessä, sen elinkaaren loppuvaiheessa.  Nautittiin erään tunnetun viinin tuottajan tuotteita sen maistiaistiloissa. Joitakin tuotantovaiheita jäi näin varmaan näkemättä, mutta lopputuloksen laatua ei voinut kuin ihastella.

Viiniviljelmät kauniisti kumpuilevassa maastossa ruusuistutuksineen olivat kaunista katsottavaa ja koko seudusta jäi mielikuva hyvin kukoistavasta liiketoiminnasta.

Koko Pohjois-Kalifornian maisema on kuin postikortista. Kuinka onkaan voitu tuhlata kauneutta noin paljon yhteen ja vielä niin huonosti taloudestaan huolehtivaan valtioon?  Hinnat turistille ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Punapuut, nuo metsien jättiläiset kasvoivat tien varsilla ja suurimmat näkemämme noin 3 metrin läpimittaisina varastivat huomion kevään muutenkin rikkaassa kasvustossa.

 Matkasimme Los Angelesista aluksi rantateitä nrot 1 ja 101 ja siirryimme maisematie 96 kautta itään, valtatielle nro 5.  Tuo 150 mailin mittainen, mystinen ”Bigfoot Scenic Byway”,  taisteli raivokkaasti tilasta yhdessä Klamath-joen kanssa.

Klamath River

       

 

   

Maisemat rannikolla häikäisivät  erilaisten  kukkien ja pensaiden väriloistolla ja päätyivät lopulta Mount Shastan ylängölle tunturilapin maisemia mukailevien kituvien pensaiden kirjoksi.

 

Kiitos kauniille Kalifornialle. Me jatkamme pohjoiseen.

Etelä-Amerikan Odyssey

 

 

P1

Maaliskuun 8. päivänä alkoi noin 80 toiveikkaan matkalaisen bussimatka kohti Miamia ja sieltä lentäen edelleen Buenos Airesiin ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme.

Aikaisen perille tulon vuoksi ei vielä voinut majoittua hotelliin, aloitettiin päivä kiertoajelun merkeissä. Monelle meistä tämä oli jo tuttua ensimmäisen Etelä-Amerikan matkamme yhteydessä, joten en puutu siihen enemmälti. Mainitsen vain viimeisen kohteemme hautausmaan ja sen vaikuttavat mausoleumit, jotka ensimmäisellä kerralla jätin syrjään.

P2

Oppaamme kertoi Eva Peronin ruumiin vaihderikkaasta seikkailusta. Oli nimittäin ollut vaikea päättää, missä hänen viimeinen lepopaikkansa tulisi olemaan. Ruumis kävi Euroopassa useammassa paikassa ja muuallakin ennen kuin se päätyi mahtavaan ja varsin koristeelliseen mausoleumiin Buenos Airesin hautausmaalla. Eli meidän oppaamme viimeinen toteamus oli että Eva Peron matkusti ruumiina enemmän kuin konsanaan eläessään.

  Majoituimme vihdoin ja meillä oli vapaa ilta kuten myös vapaavalintainen ohjelma seuraavana päivänä. Illalla sen sijaan oli vuorossa illallinen, jonka yhteydessä oli argentiinalainen tango esitys. Ruoka oli hyvää ja tanssijat erinomaisia. Eihän voinut verrata suomalaiseen tangoon, sen moni meistä jo tiesi.

   Tämän Buenos Airesissa olomme aikana sai matkamme ohjaaja Seppo Palokas ikävän uutisen, hänen vaimonsa Irmeli oli kuollut. Moni meistä arveli, että mitäs nyt tulee eteen. Sepon vastaus oli varma. Hän ei tahtonut jättää meitä pulaan, koska hän tiesi, että kotipuolessa Irmelin tytär tiesi, kuinka hoitaa asiat kuntoon.

Kohti Andeja

 

P3

Maaliskuun 11. päivin aamuna olimme kaikki lähtövalmiina kohti Andeja. Busseja vaan ei kuulunut määräaikaan. No olihan tämä sitä ”manjana” maata. No kyllä ne vihdoin tulivat ja matkatavarat ladattiin ruumaan. B-bussi pääsi heti matkaan, mutta A-bussilla oli pieni ongelma, ilmastointi ei toiminut. Se saatiin vihdoin korjatuksi ja nyt mentiin jonkin matkaa, jolloin se alkoi taas oikutella. Kun sitten pysähdyimme ensimmäiseen lounaspaikkaamme, jossa B-bussin matkustajat olivat jo syöneet, saatiin siihen oikean kokoinen osa ja lounaan jälkeen jatkettiin matkaa.

  Kaikki sujui hyvin aluksi, mutta sitten yllätti sade, välillä aika rankkana. Mendozan hotelliin päästyämme, oli joillakin matkustajilla ikävä yllätys. Sade oli kastellut matkalaukut, niin että vaatteet oli vietävä pesulaan. Kuinka tämä oli mahdollista. Tämä bussiyhtiö oli kehunut loistavaa kalustoaan. Uusissa moderneissa busseissa matkanteon piti olla kuin unelma. Ilmeisesti meitä oli petetty. Seppo oli asiaan tyytymätön ja vaati uudet bussit loppumatkaksi.

 Seuraava aamu alkoi Mendozan kiertoajelulla. Kaupunki oli vauras. Useat puistot. joissa pysähdyimme olivat vehreitä kukka- ym. istutuksineen. Vihdoin saavuimme kaupungin näköalapaikalle jaloittelemaan ja kuvanottoon. Suloinen pikkukoira, joka kuului, jollekin seudun kauppakojun omistajista, juoksenteli vapaana ja sitä silittämään osui matkakumppanimme Bert Hamlin. Koira varmaan säikähti vanhan herran kävelykeppiä ja iski hampaansa ojennettuun käteen. Ei siinä muu auttanut kuin lähteä ensiapuun, joka vei meille niin tärkeää aikaa. Ehtihän siinä ajassa kuitenkin syömään lounaan ennen matkan jatkumista.

P4

P4

  Andeille ajo jatkui pari kolme tuntia myöhemmin. Ilma oli suotuisa. Mahtavat vuoret avautuivat eteemme. Jonkin aikaa rinnettä ylös ajettuamme saavuimme pienen järvimaiseman kohdalle ensimmäisiä kuvia näppäilemään. Tuula Salmela erikoiskameroineen oli jo bussista käsin ikuistanut monta kohdetta. Hän sai olla onnellinen. että hänellä vielä oli kamera tallella. Kun bussin ilmastointilaitetta oli korjattu hotellin edessä, ilmestyi jostain pari pitkäkyntistä naishenkilöä, joista toisen käsi oli jo ojennettuna Tuulan kameraa kohti.. Pirkko Tiilikainen onneksi huomasi tilanteen ja sai heidät karkoitetuiksi. Olihan meitä jo varoitettu tämän kaltaisista tilanteista.

  Matka jatkui. Korkeammalla näkyi jo lumen peittämiä huippuja. Kun pysähdyimme seuraavalla lepopaikalla, tuntui kuin ilma olisi muuttunut kylmemmäksi. Tuuli pieksi kasvojamme ja ymmärsimme tietysti, että tällaista se oli aina näin korkealla. Inka-intiaaneilla oli siellä myyntikojunsa, joissa oli tarjolla monenlaisia käsintehtyjä koruja ym. esineitä. Jatkettiin matkaa alas rinnettä Chileä kohti. Andien ylityksen viimeinen etappi alkoi, kun passintarkastus ja käsitavaroiden tutkiminen oli ohi. Seisoimme rivissä kassit yms. edessämme pöydän päällä ja tullin palveluskoira nuuhkaisi tavaroitamme, eikä löytänyt huumeita tai tuoreita hedelmiä keneltäkään.

  Nyt sitten mentiin pilkkopimeää vuorenrinnettä alas kohti Santiagoa, jonne saavuttiin myöhään illalla. Aamulla oli kiertoajelu. Osuimme sinne juhlapäivänä, ja Presidentin palatsin läheisyydessä oli paraati. Pääsimme livahtamaan joidenkin hevosratsujen välistä muita nähtävyyksiä katsomaan. Tämä 7 miljoonan kaupunki on juuri nauttinut 200 vuoden ajan itsenäisyydestä. Pysähdyimme Metropolitan Cathedral -kirkon aukiolle valokuvaamaan. Paikallinen oppaamme kertoi, että paavi John Paul II kävi täällä 1980-luvulla. Kaupungin näköalapaikalta avautui varsinainen panodraama yli seudun.

Celebrity Here We Come

 

  Kun seuraavana päivänä vihdoin saavuimme päämääräämme Valparaisoon, missä risteilyaluksemme Celebrity Infinity odotti meitä, huokaisimme helpotuksesta. Seikkailumme tältä osin oli ohi ja me kestimme sen. Alkuvalmisteluiden jälkeen pääsimme pian hytteihimme ja olimme valmiit kaikkeen mitä oli edessämme seuraavan kahden viikon ajan.

La Serena ja Coquimbo

 

P5

Ensimmäinen maaretki  oli jo seuraavana päivänä. Saavuimme La Serenaan, joka on Chilen toiseksi vanhin kaupunki, perustettu syyskuun 4. päivä 1544. Kaupungin espanjalaiset perustajat ehtivät tuskin saada sen perustuksia alulle, kun Arauconos intiaanit hyökkäsivät sinne ja kapteeni Francisco de Aguirrea pyydettiin perustamaan se uudestaan 1549.

  Monet  La Serenan rakennukset ovat puusta ja tyyliltään pääasiallisesti 1500-luvun italialaista renessanssia. Tärkeimpiä vierailun kohteita olivat San Franciscon kirkko, joka kesti  tulipalon v. 1680. Yliopiston yhteydessä on mineraalimuseo, jonka kokoelmiin kuuluu huomattava määrä Chilen, Brasilian, Afrikan ja Intian arvokiviä ja mineraaleja. Arkeologisen museon kokoelmiin kuuluu muinaisten ihmisten ja kulttuurien vaatetus, työkaluja ja kotia käsittelevät esittelyt.

  Koska La Serenan retket oli jo myyty otimme rannalta taksin ja lähdimme tutustumaan lähiseudun Coquimboon. Nyt alkoi kiipeäminen jyrkkää mäenrinnettä ylös. Meillä oli pieniä kielivaikeuksia, mutta pystyimme kuitenkin näkemään minkälaisissa olosuhteissa täällä elettiin. Kipusimme aivan huipulle, missä oli moderni Guayacan Church, jonka ääreltä avautui hieno näköala yli koko seudun. Jatkoimme matkaamme alas rinnettä ja ajoimme käsityöläiskojujen ja kalatorin ohi takaisin laivallemme.

 Arica, Chile

 

  Meripäivän jälkeen saavuimme Aricaan, Chilen pohjoisimpaan kaupunkiin. Vuonna 1570 perustettu kaupunki on kuuluisa merenkulkukaupunki, jonka läpi kulkevat lähiseudun kaivoksien hopea ym. arvomineraalit. Seudun alkuasukkaat, jotka tunnettiin nimellä Chinchoros olivat kuuluisia muumiointitaidostaan. Niinpä tämän seudun San Niguel de Azapan arkeologisessa ja antropologian museossa tavataan nämä maailman vanhimmat muumiot, jotka ovat monta sataa vuotta vanhempia kuin egyptiläiset muumiot

  Lähellä satamaa tullaan ensin Colon aukiolle, jonka vehreiden puiden ja suihkulähteen luona on mukava oleskella. Lähettyvillä on myös tullirakennus, jonka on suunnitellut kuuluisa arkkitehti Gustave Eiffel 1800-luvulla. Tosin rakennus toimii nyt näyttelykeskuksena. Saman arkkitehdin suunnittelema on myös San Marcos -katedraali, joka kauniisti  erottuu ympäristöstään vaaleanpunaisen ja valkoisen värinsä johdosta. Vuonna 1888 sattuneen maanjäristyksen johdosta kirkko jouduttiin rakentamaan uudestaan.

Lima, Peru

 

P6

  Nyt saavuimme Perun pääkaupunkiin Limaan, jossa on yli 8 miljoonaa asukasta. Kun se perustettiin v. 1935, kutsuttiin sitä aluksi ”kuninkaitten kaupungiksi”. Ennen kuin espanjalaiset kuningatar Isabellan määräyksestä valloittivat Perun, asui siellä inka -intiaaneja. Heitä hallitsi kuningas ja he palvoivat auringon-jumalaa uhreineen. He kehittivät erinomaisen kastelujärjestelmän ja olivat mestarillisia muurareita rakentaen kivilinnoituksia, valtavia temppeleitä ja kokonaisia kaupunkeja. Oli varsin hämmästyttävää,  sillä näiden rakentamiseen käytettiin valtavia kivenjärkäleitä ilman nykyaikaisia työkaluja tai muurilaastia. Eikä heillä ollut vetoeläimiä, eikä mekaanista väkipyörää. Kuinka he sitten kuljettivat näitä isoja kivenjärkäleitä, se on edelleen arvoitus.

   Vaikka inkoilla ei ollut kirjoitettua kieltä, he harjoittivat hyvin korkeatasoista lääketiedettä mm. aivokirurgiaa. He viljelivät maissia, maapähkinöitä, erilaisia paprikoita ja yli 200 perunalajia. Suomalaisessa keittiössä peruna on tärkeä ruokalaji, eikä kai missään muussa kielessä ole nimeen sisällytetty perunan alkuperäismaan maan nimeä – peru-na.

  Liman historiallisesti viehättävin osa on ns. vanha kaupunki, jossa arkkipiispan palatsi, hallinnollinen palatsi, kaupungintalo ja katedraali reunustavat kaunista aukiota Plaza Mayor, ja sen suihkulähdettä. Nämä rakennukset edustavat neo-klassista tyyliä. Vanhan kaupungin ulkopuolella olivat mm. Kultamuseo, jossa on esillä mm. perulaiset kulta- ja jalokivikorut sekä  aseita siirtomaan ajoilta. Lähellä toisiaan ovat Larco  Herrera museo, jonka kokoelmissa on runsaasti  saviastioita, joita käytettiin jo paljon ennen Inka-impeurimia.  Lima sijaitsee myös kansallinen antropologian ja arkeologian museo sekä siirtomaan taidemuseo. Härkätaistelusta kiinnostuneiden on syytä vierailla Taurinon museossa. Perun härkätaistelu-areena on Etelä-Amerikan vanhin.

Manta, Ecuador

 

  Tässä vaiheessa, kun oli vuorossa Ecuadoriin tutustuminen, en varannut paikallista opastettua matkaa. Kohta laivasta päästyämme nousimme bussiin, joka kuljetti meidät sataman läheisyydessä olevalle torille. Tarjolla oli monenlaista käsityötä, koruja, taidetta yms. Mikä oli erittäin huomioonotettava seikka, että kukaan ei yrittänyt pakolla myydä tavaroitaan ja saimme rauhassa tehdä valintamme. Meitä oli neljän henkilön ryhmä entisiä New suomalaisia naisvoimistelijoita (Kaarina, Seija, Anja ja allekirjoittanut). Ostokset tehtiin nopeasti, joten meille jäi runsaasti aikaa vielä maissa oloon. Torin vieressä olevan taksiaseman luona kävimme sitten neuvottelua lähikaupunkiin Montikristoon menosta. Matkan varrella ohitimme kahvipaahtimon ja nappitehtaan, mutta emme osoittaneet minkäänlaista kiinnostus niissä käyntiin. Montikristossa oli myös viehättävä pieni torialue paikallisen kirkon juurella. Kiipesimme portaat ja tutustuimme kirkkoon ja aloitimme sitten paluumatkan laivalle. Näin jälkeen päin ajatellen, olisi ollut erittäin mielenkiintoista tutustua myös kuuluisaan panama-hattutehtaaseen, josta ystävämme Tuulikki kertoi myöhemmin. Näitä panamahattuja oli kyllä kaupan torilla, mutta emme tienneet olivatko ne aitoja vai jäljitelmiä.

Panaman kanaali

 

P7

  Nyt sitten tulimme siihen kohteeseen, jota moni meidän seurueestamme oli eniten odottanut. Aamun valjetessa lähestyimme kanavaa, jossa meiltä menisi koko päivä seuratessa, miten me hitaasti, mutta varmasti liukuisimme eri sulkujen kautta eteenpäin. Panama Citystä häämöttivät kaukana pilvenpiirtäjät. 

  Noin 80 kilometriä pitkä Panaman kanava yhdistää toisiinsa sekä Tyynen valtameren että Atlantin. Kanava avattiin virallisesti 15.8.1914, jonka jälkeen sen läpi on kulkenut yli 957 698 alusta. Tyyneltä valtamereltä tultaessa saavutaan ensin Mirfalores -suluille, joita on kaksi kappaletta. Nyt  päästään Miraflores-järvelle, jota seuraa Pedro–sulut. Tähän mennessä alus on noussut kokonaiset 26 metriä ja pääsee oman moottorinsa avulla jatkamaan matkaa Gatun järvessä. Järven toisessa päässä on Gatun –sulut kolmessa eri tasossa ja tätä tietä matka jatkuu edelleen Karibian merelle ja Atlantille.

  Järvien kohdalla laivat kulkevat omalla voimalla, mutta suluissa sähköveturit avustavat niitä. Laivojen koosta riippuen ne saattavat tarvita jopa neljä veturia kuljettamaan niitä sulun läpi. Kunkin sulun toimintaan tarvitaan 197 miljoonaa litraa vettä. Olipa tosi ihmeellistä ja mielenkiintoista seurata tätä laivan kannelta.

P8

Osa matkustajista poistui laivasta välillä eri kiertoajeluille. Meidän naisvoimistelijaryhmämme ajoi ensin tiheän, vehreän sademetsän halki. Ensimmäinen pysähdys oli Gamboassa, josta saimme seurata erään aluksen hidasta kulkua sulkujen lävitse. Matkamme jatkui nyt Panama Cityyn, jonka siluetin ääriviivat noudattivat pilvenpiirtäjien linjaa. Kävimme myös Panama Cityn vanhassa kaupunginosassa, jossa oli myös käsityöläisten kojuja. Vielä viimeinen etappi ja palasimme laivalle ja matkamme viimeinen kohde tulisi olemaan Cartagena, Colombia.

Cartagena, Colombia

 

  Vuonna 1533 perustettu Cartagenan kaupunki on suosittu turistikohde ja pikemminkin uudenaikainen metropoli kuin eräs uuden maailman vanhimmista kaupungeista. Sen satama, linnoitukset ja muistomerkit ovat olleet Unescon maailman perintölistalla jo vuodesta 1984 alkaen. Sen muurit kätkevät sisälleen siirtomaa-ajan arkkitehtuurin sekä sota- ja uskonnolliset muistomerkit.

  Espanjalaiset aloittivat vanhan kaupungin muurien rakentamisen jo 1586. Se on kaunis, idyllinen kokonaisuus kauppoineen, ravintoloineen ja siihen voi mukavasti tutustua kävellen. Siellä on kolme kirkkoa: San Pedro Claver, Santo Domingo ja 1600-luvulta peräisin oleva katedraali. Museoista löytyy erikoinen kokoelma muinaista kultaa ja keramiikkaa ja jopa kidutusvälineitä ja aikakauden taideteoksia.  Mahtava San Felipen linnoitus on suurin uuden maailman espanjalainen linnoitus, josta aukeaa hieno näköala yli kaupungin.

  Erikoinen tapa tutustua tähän alueeseen oli hevosten vetämässä rattaassa. Kiersimme yhtä katua alas ja toista ylös. Se oli huoletonta menoa ja se kattoi suurimman osan vanhaa kaupunkia. Erikoisesti kauniit parvekkeet kukkaistutuksineen kiinnittivät huomion. Ajelu päättyi pieneen kävelyretkeen. Tässä vaiheessa emme saaneet olla rauhassa katumyyjiltä. Heitä näkyi tulevan joka kulman takaa. Tämä oli viimeinen etappimme, niin mikäpäs siinä, soimme heille suosion ja teimme pieniä ostoksia.

Laivalla viihdyttiin

 

Maissa käyntien välissä oli meripäiviä, jotka sai ottaa levon kannalta, jos niin halusi tai osallistua ohjelmiin, joita riitti runsaasti. Ylä-kannella oli kävelyrata, joka varsinkin aamuisin oli ahkerassa käytössä. Jos halusi harrastaa paikallaan kävelemistä, niin kuntosalin koneet olivat käytettävissä. Laivalla oli kaksi uima-allasta tavallinen kylmävesiallas sekä lämmitetty terapia-allas. Varsinkin me suomalaiset kävimme saunassa uinnin jälkeen. 

  Celebrity-teatterissa voi päivittäin kuunnella mielenkiintoisia luentoja, joista monet käsittelivät edessä olevia maaretkiä.

  Kuinka näyttää nuoremmalta, kuinka voi pudottaa painoaan sekä akupunktio-seminaareja oli tarjolla. Liikuntaa oli mahdollista harrastaa myös tanssitunneilla  opetellen salonkitansseja tai jopa suosituksi tullutta ns. line dancing.

P9

  Iltaisin nähtiin Celebrity-teatterissa korkeatasoisia esiintyjiä. Näistä mainittakoon Broadway tasoa olevat taiteilijat, jotka esittivät showt:  Broadway,  Disco Dancing ja Music Around the World. Näiden tanssijoiden lisäksi ohjelmaan kuului myös taitava akrobaattipari, joka välillä leijaili melkein katsojien päällä. Celebrity orkesterin säestäessä musiikin.

  Muista esiintyjistä mainittakoon tunnettu pianisti Brooks Aehron. Hän esiintyi useamman kerran teatterissa ja katsomo aina täynnä kuuntelemassa klassista musiikkia, jota hän panosti mielenkiintoisella tiedolla säveltäjistä ym. musiikkiin liittyvillä yksityiskohdilla.

  Ruokailu tietenkin on laivalla aina hyvin tärkeää. Meidän ryhmän illallispaikka oli Trellis ravintola. Lounasaikaan ja aamiaista söimme usein 10. Kerroksen Ocean View Cafén buffet:ssa. Samassa kerroksessa olivat myös  AquaSpa Café ja Breezes Poolside Grill, josta sai hampurilaisia ja hot dogeja sekä pizzaa.

  Matkamme aikana oli kolme eri illallistilaisuutta, joihin miehet olivat pukeutuneet frakkeihin ja naiset parhaisiin ilta-asuihinsa. Näissä tilaisuuksia valokuvaajat olivat liikkeellä ja ottivat kuvia pöytäseurueista. Kuvat olivat myöhemmin näytteillä kuvagalleriassa, ja jos ne onnistuivat hyvin, niin niitä voi ostaa, joskin hinta oli varsin korkea.

  Laivalla oli niin paljon ohjelmaa, että en pysty sitä kaikkea tässä mainitsemaan. Voin vain sanoa, että henkilökuntaa oli paljon ja meistä pidettiin erinomaista huolta. Aivan alimmassa kerroksessa oli laivan terveysasema. Jotkut allekirjoittanut mukaan luettuna joutuivat käyttämään sen palveluja. Eräs ryhmäämme kuuluva Markku Saari, joutui viettämään monta päivää sen sairashuoneessa ja lopulta hänet jouduttiin toimittamaan sairaalaan Perussa, missä harkittiin jopa leikkaamista. Siihen ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä ja hän pääsi takaisin laivalle. Kun sattumalta tapasin hänet ja vaimonsa Tertun K-Martissa matkan jälkeen oli hän jo tervehtynyt ja voi hyvin.

P10

  Vaikka tällä matkalla oli monta eteen tullutta vastusta Buenos Airesista lähtien, on siitä jäänyt useimmille hyvät ja positiiviset muistot. Tutustuimme uusiin ystäviin. Sepon johdolla meidän ryhmällämme oli kaksi yhteistä tilaisuutta, cocktail-kutsut, joissa saimme seurustella toistemme kanssa. Laivalla olon aikana vietettiin varsin monen syntymäpäiviä.  Osallistuimme monille opastetuille retkille. Tällä risteilyllä retket olivat tosin kalliimpia kuin viime vuoden Euroopan matkalla. Mutta ne jotka eivät halunneet osallistua niihin, keksivät omat retkensä ja käyttivät taksien ja pikkubussien palveluja. Fort Lauderdaleen palattuamme oli meitä tuttu bussi jo odottamassa ja pääsimme takaisin Lantanaan, mistä jatkoimme matkaa kotiin.

Anneli Alperin

 

Lisää kuvia USAsuomeksi.com Kuvapankissa:
http://www.usasuomeksi.com/Kuvapankki/2011%20Sepon%20seurassa%20Etela-Amerikassa/

Aulis Murto – Runo Suomen keväästä

Suomen kevät

Aulis Murto

 Valo talven tumman voittaa,
Suomen luonto virkoaa.
Silloin uusi aika koittaa,
luonnon voimat voiton saa.

 Ihminenkin katso tuota,
kuule tuulten huminaa.
Sinisimmän vuokon luota
löytyy kesän ihmemaa.

 Kohta kukkii tuomen oksa,
kohta kesä kukoistaa,
muuttolintuin lauleloissa
suven elon tunnistaa.

 Taas kun koittaa uusi aamu,
sydän lauluun puhkeaa.
Pois jo haihtui talven haamu,
kanna emme muistoaan.

 Ystäväni kukkateille
astu paljain varpahin.
Tule suven tantereille,
laula laulu kaunehin.

 Tunne Suomen suven tuoksut,
kohtaa luonnon kauneus.
Kuule kevätkoskien juoksut,
näe kesäöiden valkeus.

 Suomen suvun lauleloissa
elää luonnonrakkaus.
Vaik´ oot kaukana ja poissa
sulla on kotiin kaipaus.

 Missä Suomen kansan lapsi
maailmalla lienetkään.
Tulethan, vaik’ harmaahapsi,
kesää Suomeen viettämään!

Tucco Tour III – Lokakuu 2010

LOKAKUU 2010

Kyllä ruoka ja kalja kuuluivat Tombstonen saluunan tarjontaan. Muut huvitukset, niin kuin saluunatappelut tarjottiin maksua vastaan sitä varten rakennetussa ”kesäteatterissa”, sivukadulla.

KUVA PA 020019

 

Siinä esityksessä sama mies ammuttiin ainakin viidesti, eri syistä, sen puolituntisen aikana, kun tuota huvittelua kesti. Suomen kesäteattereissa ei ainakaan vielä ryntää esiintyjät ulosmenotielle esityksen loputtua tippiä vahtaamaan. Romaaneiltahan sekin työ on jo kaiketi kielletty Suomen laissa?

KUVA PA 030035

 

Kyllä siellä saluunassakin kävi yksi räyhääjä ja yritti ampua ”pianistin”, joka kuitenkin nykyään näyttää soittavan turisteille saksofonia ja kitaraa rytmikoneidensa säestyksellä. Roteva tarjoilija-nainen roikotti kuitenkin tuon juopon räyhääjä-ressukan korvasta retuuttaen takaisin kadulle.

Kaupungin kadulla liikkui ympäristönsä mukaisesti pukeutuneita ”lännen asukkeja”. Hauturi koko-mustissaan ja muutama lehmipoika hevosineen ja myös postivaunuineen saivat turistien kameroiden varauksettoman huomion osakseen. Maan vetovoimaakin uhmaava, kurenliiveillä huippuunsa nostatettu tunnelma näytti olevan muodissa kylän leideillä.

KUVA PA 020032

 

Jos oikein ymmärsin, niin tuo turistirysä oli toiseksi vetävin pyydys Aritzonassa, Gran Canyonin jälkeen. Kylän kauppiaat yrittivät vielä kaikenlaisella rihkamalla houkutella viimeisetkin taalat pois turistien taskuista.

Paluumatkalla Tucsoniin mentiin tarkastuspisteen läpi, jossa yritetään estää laittomien maahan tulijoiden eteneminen täällä lähellä Mexicon rajaa.

KUVA PA 040005

 

Phoenixin kaupungissa tapasin täällä vakituiseen asuvan Kivisen pariskunnan, Tiinan ja Jarmon. Sain taas tankattua heiltä paljon paikallistietoa täältä eteläisestä Aritzonasta.

Saavuin määränpäähäni Yumaan jo hyvissä ajoin. Olin ensin pari yötä kaupungin keskustan lähellä rv parkissa, josta käsin etsin sitten sopivan paikan kolmelle viimeiselle viikolle. Yuman esitelehtisessä on listattuna 36 kpl rv-parkkeja ja olen huomannut, että läheskään kaikki eivät ole edes päässeet tuohon listaan mukaan. Tämä on todellista karavaanareiden asuma-aluetta. Tänne rientävät sadat (vai tuhannet vai sadattuhannet?) pohjoisen asukit viettämään talveaan.

Naapurissani on mm. eläkeläispariskunta, jotka jo vuosia sitten on luopunut kiinteästä asumuksestaan ja viettävät nyt 6 kuukautta ensin täällä ja jatkavat sitten taas johonkin. Lapsensa ovat levittäytyneet ympäri Amerikkaa, joten näin he myös helposti tapaavat omaisiaan.

KUVA PA 140003

Kävin sunnuntaina pikku-tucolla Californiassa. Siihen riittää 5 minuutin ajo, yli Colorado-joen. Pistäydyin samalla vajaan 10 mailin päässä rajanylityspaikalla Mexicoon, jonne minä en kuitenkaan mennyt. USA:n puolella on suuri parkkipaikka, josta ihmiset kävelevät yli rajan, Los Algodones:in  kaupunkiin. On kuulemma suosittua käydä mm. hoidattamassa hampaita yms. rajan takana. Tasokkaat hoidot siellä ovat huomattavasti halvemmat, kuin täällä rajan pohjoispuolella.

KUVA PA 100003

 

Muuten vietän nyt aikaani Tuccoja huoltaen ja valmistellen niiden varastointia johonkin paikalliseen varasto-yritykseen. Taivasalla, aidattuun ja turvalliseen varastoon maksu on n. 30 taalaa kuukaudessa ja valinnan varaa ja kapasiteettia tuntuu nyt olevan.

Yuma on matalista rakennuksista rakennettu pieni kaupunki, kuuman ja kuivan erämaan reunalla. Joukossa on hökkelialueita mutta myös paljon kauniita rakennuksia viheralueineen palmupuiden katveessa.

PA 170027

PA 170019

PA 170021

Alueen mahtavilla viljelyksillä on laaja kastelukanavajärjestelmä, joka tankkaa itsensä Colorado-joesta. Täällä viljellään kaikenlaisia salaatteja, meloneita, puuvillaa ja monia muita etelän-hetelmiä.

KUVA PA 100010

 

Joessa näyttää nyt vesi olevan aika vähissä, mutta valokuvien perusteella tulva-aikana joki kasvaa moninkertaiseksi. Espanjan kieli kuuluu olevan yleisesti käytössä täällä, koska noin puolet asukkaista on Meksikosta lähtöisin.

Kaupunki on kuuluisa mm. vankilastaan, joka perustettiin tänne 1876 ja jo 33 vuoden jälkeen suljettiin tilanahtauden ja kalliin ylläpitonsa vuoksi.

KUVA PA 150020

Karu luonto luo puitteet monille rakenteille ja niinpä kaupungin yksi kävelypuistokin on vailla enempää vehreyttä. Siinä hiekkamontun pohjalle on aseteltu kauniisti kiemurteleva betonilaatta-polku reippaan kävelyretken pohjaksi.

KUVA PA 150007

 

Löytyy kaupungista myös lähiöbaari, josta ei tieto leviä.

KUVA PA 150022

Mantereen itäosissa ihmiset sanovat tätä länsiosaa ”rv friendly” ja todella tämä on karavaanareiden suosikkialuetta talvella. Toisin kuin Floridassa, täällä on ilmanala erittäin kuiva, mikä takaa mm. hyvän säilyvyyden sähkö-, yms. laitteille.

KUVA PA 170012

 Tucsonin lähellä on mm. valtava aktiivikäytöstä poistettujen lentokoneiden varasto erämaassa. Osa ilmeisesti romutettavina, mutta osa ilmeisesti ”kaiken varalta, jos tarvitaan”. Sanovat, että täällä ei rauta ruostu.

Nyt päivälämpötilat ovat yli +30C ja yöllä vähän alle +20C.  Talvikuukausina, tammi…helmikuussa voi yölämpötila painua joskus jopa lähelle nollaa.  Ennätyskylmä on olut 1937,  -7C  ja kuuminta 1979,  +51C.

Tucco Tour jatkuu vielä keväällä ja silloin on tarkoitus tehdä koukkaus USA:n luoteisimpaan nurkkaan, Alaskaan ja sieltä palata takaisin loppukesästä Floridaan. Nyt kuitenkin on koko retki noin puolivälissä ja matkaa on taitettu Floridasta alkaen kolmessa kuukaudessa vähän yli 12000 km.  Pikku-tukkokin on kierrellyt lähiseutuja samaan aikaan n. 1500 km.

KUVA PA 030001

 

Mukavia muistoja, huikeita maisemia ja monenmoista nähtävää on tarjonnut tämä retki.

Täällä on tilaa ja täällä on helppoa ja turvallista liikkua. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hintataso kaupoissa on selvästi alhaisempi, kuin Suomessa. ”Eläkkeen” ostovoimakin on nyt  noin 1,4 kertainen jo pelkän valuuttojen kurssieron vuoksi.

Tucot jäävät nyt auringon paahteelta peitettyinä viettämään hyväkuntoisina talvilomaa  tänne Yumaan ja ovat näin valmiina jatkamaan reissua keväällä 2011.

Adios,  jiipee

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 122 muun seuraajan joukkoon