HAKALOILLA RIITTÄÄ YLLÄTYKSIÄ SUOMESSA

Suomi-USA yhdistyksessä

Kuukausi on kulunut siitä, kun tulimme Suomeen ja yllätykset sen kun jatkuvat. Ensin kuitenkin kesäkuun sään vaikutukset.

Uutiset juuri kertoivat, että kesäkuussa on ollut vain 4-5 hellepäivää ja se taas tietää Floridan suomalaiselle, että esiin on pitänyt ottaa villapaitaa, välihousua j.n.e. että tarkenee. Juhanukseen asui yksi hellepäivä ja se tiesi Juhannuksena 17 kuollutta, hukkuneita,liikentessä, ym.

Päivän lämpötilat on ollut 10 asteen molemmin puolin ja eilen Lapissa tuli jopa lunta ja räntää, joten ei hyvältä näytä vielä Suomen suvi. Kuitenkin kesä on vasta alussa, joten toivotaan, että ilmat tästä vielä lämpenevät. Tässä vielä tunnelmia tulostamme Suomeen ja kesäpaikkaamme Lahteen.

Pari päivää vietimme ystävämme Ailan luona Helsingissä. Kerrostalohuoneisto oli kylmä joten ensimäiset vilustumisoireet alkoivat, mutta siitä myöhemmin.

Torstai oli tulopäivä, jonka vietimme sisätiloissa Floridan kuulumisten merkeissä. Perjantai aamuna olin sopinut tapaamisen ystäväni Villen kanssa kaupungilla. Ensinmäisenä menimme hakemaan autoomme  rajavakuutusta Liikennevakuutuskeskuksesta, Bulevardi 28.

Näyttämällä viime vuoden vakuutuspaperin asia selvisi puolessa tunnissa ja näin sain uuden vakuutuksen 4-kuukaudeksi 300 Eurolla. Floridasta hankkimani stikkerin laitan Floridan rekisterikilpeen ja näin voin huolettomasti käyttää Mustangiamme taas koko kesän Suomessa.

Seuraava kohde oli Rautatieasemaa vastapäätä oleva DNA-myymälä, jossa kännykkämme ja tietokoneemme asennettin Suomen systeemiin.

Iltapäiväksi olin sopinut Tapaamisen Suomi-Usa seuran toimistossa toiminnanjohtaja/päätoimittaja Laura Noreilan kanssa mukana ystäväni Ville.

Talo tarjosi kahvit ja keskusteltiin aluksi Lauran kanssa Floridan kuulumisista. Keskutelu jatkui siirtolaisuuteen liittyvistä asioista. Varattu aika vierähti nopeasti, kiitin Lauraa mielenkiintoisesta keskustelusta ja kirjoituksestaan Usa-Suomi lehden numerossa.

Mukaan sain nipun lehtiä ja pitihän hetki ikuistaa Vapauden patsaan tuntumassa. Kaksi päivää vierähti Helsingissä kun myös ystävämme Maukka ja Sirkka olivat lähdössä Parasjoelle ja me pääsimme heidän kyydissä Lahteen. Juhalle piti soittaa Orimattilan suuntaan, että laittaa talvisäilössä olevan Mustangin ajokuntoon, kohta tulemme sen hakemaan.

Vesisateessa ajoimme Maukan ja Sirkan kyydissä kohti Lahtea. Automme jo odotti meitä ja oli ajokunnossa ja näin ajoimme peräkkäin kohti Lahtea ja meidän kesäpaikkaamme Mustankalliontiellä.

Ulkona oli talon asukkaita, jotka toivottivat meidät tervetulleeksi taloon ja kesän viettoon Suomeen. Sisällä oli laitettu kahvikupit pöytään, leivokset jääkaapissa ja samppanjat ja kaunis tervetulijaiskirje päydällä. Näin meidät ystävällisesti otettiin vastaan Lahden kesäkodissamme.

Maukka ja Sirkka joivat yhdessä kanssamme tervetuliaiskahvit ja jatkoivat matkaansa Padasjoelle, kiitimme heitä ja toivotimme heille myös hyvää kesää.

Ulkona oli viileä ilma, mutta ihmeeksemme totesimme meidän asunnossamme on lämpö päällä. Viikonloppu meni matkatavaroita purkaen ja ihmetellen, olemme nyt aloittamassa kesän viettoa täällä rakkaassa kotimaassamme ja odottamaan alkavaa viikkoa ja maanantai aamua, jolloin pitää mennä hoitamaan kaikki pankkiasiamme.

Maanantai aamu ja meidän pankkimme Suomessa Nordea Lahdessa.

Pankki aukeaa kello 10.00, joten hyvissä ajoin pankin ovelle. Kellon ollessa 9.45 oli pankin edessä jo pitkä jono, ei muuta kuin jonon jatkoksi vaan. Ovet aukenivat ja melkoinen ryntäys sisään ja odottamaan vuoroa kassalle pääsyä, virkailjoita on kolme neljä vuorossa tälla kertaa.

Puoli tuntia sain odottaa kunnes vuoroni tuli. Hoidin tavalliset pankki asiani. Minulla on Floridan pankin käteis-shekki jonka halusin että se vaihdetaan euroiksi tililleni, tämän oli tehnyt joka vuosi. Täytettiin kaavake ja kaiken piti olla kunnossa. Mutta oliko?

Pankista soitettiin viikon kuluttua ja pyydettiin käymään. Shekki oli tullut takaisin. Helmikuussa oli tullut uudet määräykset, ainoastaan 500 dollarin shekki vaihdetaan – sitä suurempia ei, mitä nyt tehdä?

Virkailija haki uuden kaavakkeen Export Collection Instructions, joka täytettiin ja nyt se lähetettin Amerikkaan allekirjoitettuna 15.6.2012. Kävin sitä kysymässä 28.6.2012 minulle ilmoitettiin, että käsittely voi kestää 2 -3 viikkoa, ennen kuin rahat tulevat tililleni. Mitä ovat sitten kulut y.m. Ympäristökuntien pankit ovat kokonaan lopettaneet käteisen noston ja joissain pankeissa saa käteistä rahaa vaan kello 9.30 -13.00 välisen aikana.

Jonottaa saa ei yksinomaan pankeissa vaan terveyskeskuksissa ja sairaaloissa tunneista jopa useisiin tunteihin. Pankkiasioita hoitaessa iski kova yskä, ei auttanut muu kuin lääkärin vastaanotolle Terveyskeskukseen. Oven takana oli jo jono, noin kuusi henkilöä enne minua. Ilmoitautuminen ja tunnin odotus. Lääkeet, hoito ja yskä parani muutamassa päivässä. Lääkärissä käynti maksoi 73 Euroa ja lääkkeet 7.83 euroa.

Tyttäremme Hannele miehineen lensi Air Berlinin lennolla Saksaan kaksi viikkoa myöhemmin kuin me. Lento oli normaali tarjoiluineen y.m suhteen. Miksi meidän lentomme ei ollut näin josta jo ehdin kirjoittaa.

Terveiset Suomesta ja hyvää kesää kaikille, myöhemmin taas lisää kuulumisia täältä.

Esa, vapaatoimittaja Suomen Lahdesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: