KEKKOSTA MUISTELLEN NIINIKOSKELLA JA TAMMINIEMESSÄ

Kekkoselle Lahden Messuilla lahjoittamani könninkello

Kekkoselle Lahden Messuilla lahjoittamani könninkello

Syntymäkotini Hakalan talo Peräseinäjoen Kalajärven Maailman Raitilla ja vierailuni siellä kuuluu jokakesäiseen Suomenkäyntiini, kesäohjelmassa on myös toinen vakiopaikka vierailtavana.

Paikka on Orimattilan Niinikoskella UKK-Urho Kekkosen Arkisto. Paikka on tullut tutuksi siitä,  että ennen Amerikkaan lähtöäni  vuonna 1968 olin mukana Lahden Messuilla omalla osastollani ja sielä lahjoitin tekemäni Könnin kellon silloiselle presidentille,  Urho Kekkoselle.

Myöhemmin vein poikani kanssa kellon  presidentin linnaan ja sain valita paikan sille. Kello oli pitkään Linnassa, kunnes Kekkonen halusi, että se siirrretään hänen arkistonsa suojiin Niinikoskelle.

Jokakesäinen vierailuni Niinikoskella alkoi, kun tutustuin arkiston johtajaan Pekka Lähteenkorvaan. Vierailuni aikana oli paikalla myös tutkija Janne Ridanpää . Olen myös vierailuideni aikana vienyt Arkistoon jotain Kekkoseen liittyvää aineistoa ja näin minulla on myös lupa vierailla talon alakerrassa, jossa ovat Kekkosen valtakauteen liittyviä dokumentteja ja tavaroita.  Joukossa on myös pari Esalta saatua kansiota, Kekkoseen liittyviä  valokuvia, kirjeenvaihtoa ja muuta.

Urho Kekkosen arkisto on osoitteessa UKK-tie 8, Niinikoski. Arkisto on auki keskiviikkoisin ja lisäksi sopimuksen mukaan.

P1000324

Tamminiemessä, Kekkosen työpöytä

Minulla oli myös tilaisuus ennen Floridaan paluuta käydä tutustumassa Helsingissä Urho Kekkosen Museoon Tamminiemessä.

Samaan aikaan sain olla mukana kirjailija Raija Orasen uuden Kekkos-kirjan julkistamistilaisuudessa.  Paikalla oli kirjailijan lisäksi aikaisemmin tapaamani Pekka Lähteenkorva UKK-arkistosta, hauska yhteensattuma.

Kirjan kirjoittaja piti  noin tunnin mittaisen esitelmän kirjan sisällöstä, Pekka Lähteenkorva kommentoi kirjaa esityksen jälkeen. Kirjan Kekkoseen liittyvät arkaluontoisimmat asiat tulivat esiin esitelmässä.

Tilaisuutta oli tullut kuuntelemaan salin täyteinen kuulijakunta ja esitelmän loputtua oli tilaisuus ostaa kirja kirjoittajan omistuskirjoituksen varustettuna.

Muistoihin jäi mielenkiintoinen hetki Tamminiemessä  Kekkosta muistaessa ja iltasella sitten  paluu Lahteen ja valmistautuminen paluuseen Floridaan .

 

Esa Hakala, Lahti

One Response to KEKKOSTA MUISTELLEN NIINIKOSKELLA JA TAMMINIEMESSÄ

  1. Jorma Hemmi kirjoitti:

    Saisinkohan Sinulta tuon kuvan digimuodossa sähköpostiini, jossa luovutat kaappikellon Kekkoselle. Teen nimittäin kuvakirjaa Sinivalkoinen 100-vuotta, matkalla Suomessa. Ja Mitähän kuvan käyttöoikeus maksaisi?

    Ystävällisin terveisin
    Jorma Hemmi
    hemmijorma@gmail.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: