Eero Laukkanen: Suomalaiset Sotaveteraanit Amerikassa seuran lähihistoriaa

USAsuomeksi arkistokuva vuodelta 2004, maaliskuun 15: Veteraanijärjestöjen yhdistymispäätös on allekirjoitettu. Kuvassa vasemmalta Ray Heinonen, Eero Laukkanen, Pentti Koistinen ja Bert Hamlin. On Marskin Ryypyn aika.

USAsuomeksi arkistokuva vuodelta 2007, maaliskuun 15: Veteraanijärjestöjen yhdistymispäätös on allekirjoitettu. Kuvassa vasemmalta Ray Heinonen, Eero Laukkanen, Pentti Koistinen ja Bert Hamlin. On Marskin Ryypyn aika.

Vuosi 2007 on ollut seuralle erittain merkittava, ja tarkea vuosi. Sainhan silloin liitettya neljaa seuraa yhteen, pitkan ja sitkean tyon tuloksena.

Olin jo pitkaan seurannut talla paikkakunnalla kahden eri sotaveteraani seuran olemassaoloa, ja “riitelya”, toinen seurahan , Veteraanituki, perustettiin 80-luvun lopulla, eripura alkoi mitattomasta erimielisyydesta Lepokodin  edustuksesta, ja tietysti “muka” jostain rahariidasta, paalimmaisena syyna olivat olleet tietenkin oman edun tavoittelu, ja vallanhalu. Se “kukkona tunkiolla” oleminen on joillekkin aina niin tarkeaa.

Aseveljet Floridassa oli siis se perusseura, mista Veteraanituki Aarne Aaltosen johdolla erosi. Veteraani isani Aaro Laukkanen, seka paikkakunnalla asuneet veteraanit, Heino Maki-Valkkila, ja kaukopartiomies, asekatkija Paavo Lukkari, entinen pitka-aikainen kuntoutettavani, olivat kaikki siita niin murheissaan, etta rintamalla oltiin sovussa, kuin veljet vierekkain, ja sitten nyt jalkikateen  ei enaan sopua loytynyt, tosin esim. Aarne Aaltonen ei koskaan rintamalle asti ehtinytkaan ikansa puolesta.

Joka tapauksessa, heille lupasin, etta teen parhaani, kaikkeni, jotta sopu loytyisi, ja seurat yhdistyisivat. Aloin tehda tata, joittenkin mielesta aivan mahdotonta tehtavaa, jo syksylla 2006, menin molempien seurojen kokouksiin, ja “tunnustelin” tata asiaa. Aseveljet Floridassa, Bert Hamlinin johdolla oli heti myontyvainen yhdistymiseen, mikali sama savel loytyisi, kun taas Veteraanituki, Aaltosen johdolla oli jyrkasti sita mielta, etta Aseveljet Floridassa voisi liittya vain heidan jarjestoon, ja han johtaisi koko  porukkaa.

Silloisen Veteraanituen sihteerin, Tapani Laajan , hyva ystava minun ja Heino Maki-Valkkilan kanssa, tulimme siihen tulokseen, etta Veteraanituelle taytyy saada uusi johtaja, jotta asia muutuisi. Niinpa paatin alkaa varvaamaan Veteraanituelle uusia jasenia, joita yhdessa sitten saimmekin noin 140-150, joista minun osuus yksistaan oli noin 90 uutta jasenta. Naiden uusien jasenten kanssa menimme sitten vuosikokoukseen, jossa aanestimme Aarne Aaltosen ulos johdosta ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani Laaja.

Nyt uusi johto olikin hyvin yhdistymishaluinen, joten paatimme, etta molemmat seurat valitsevat kaksi kokousedustajaa, jotka sitten tulevat ensimmaiseen, alustavaan yhdistamiskokoukseen, jonka paatimme pitaa luterilaisella kirkolla, katsoimme sen “puolueettomaksi” maaksi, koska Veteraanituki kokoili Kerhotalolla seka Lake Worthin keskustan pelitiloissa, kun taas Aseveljet Floridassa piti kokouksiaan Suomitalolla. Pyysin myos kaverikseni, ikaankuin uskottavuutta lisaamaan, ja mahdollisesti tilannetta rauhoittamaan silloisen kirkkoherran Timo Hukan.

Nain tehtiin, kokouksia pidettiin kaksi kappaletta kevaalla 2007, ja yhteinen savel alkoi loytya. Samaan aikaan kuulimme, etta veteraanijarjesto New Yorkissa oli lopettamassa toimintaansa, joten pyysimme heidat mukaan neuvotteluihin, samoin Veteraanituen sivuosasto Kaliforniassa oli halukas tulemaan mukaan tahan yhteen , uuteen jarjestoon. Niinpa sitten, pitkan hiomisen, ja rahojen yhdistamisen aika koitti, pidimme viimeisen lopullisen yhdistymiskokouksen ehdottamallani Suomitalolla maaliskuun 15 paiva, 2007. Siella sinivalkoisten poytaliinojen aarella vihdoinkin sinetoitiin naiden neljan seurojen yhdistyminen, ja nimeksi paatettiin Suomalaiset Sotaveteraanit Amerikassa, koska se kuvasi mielestamme parhaiten seuran toimintaa, ja kuulosti englannin kielellakin parhaalta.

Ystavani Suomesta toimittivat kokoukseen Marskin Ryyppy-nimista juomaa, ja myoskin Ritarin Ryyppyja maisteltiin, olihan juhlan aika. Viimeisessa yhdistymiskokouksessa paikalla oli myos pyynnostani konsuli Peter Makela, seka meidan uusi kirkkoherra Seppo Hartikainen, joka oli juuri valittu virkaansa taalla.

Nyt jo edesmennyt, silloinen Veteraanituen puheenjohtaja Tapani Laaja, sairastui samaan aikaan vakavasti, ja joutui lahtemaan Suomeen, hanta kokouksessa edusti uusi puheenjohtaja Pentti Koistinen.

Taman yhdistymisen jalkeen uusi johtokunta piti Suomitalon ylakerrassa, sotamuseossa ensimmaisen kokouksensa, jossa uudelle seuralle valittiin johtajaksi, viela nykyinenkin Hans Nyholm.  Olin siis saanut tehda “mahdottomasta mahdollista “, ja hymyilin tyytyvaisena taivaalle katsoen, varmaankin sielta minulle isani, Heinon ja Paavon kanssa, hymyiltiin takaisin.

Olen ylpeana ollut tekemassa historiaa, ja onnittelenkin seuraa, nyt jo 80-vuotis taipaleesta, silloinhan ensimmainen seura tanne Amerikkaan perustettiin, 1934. Myohemmin olin myos ehdottamassa uudelle seuralle poytaviiria, jonka suunnittelin, ja se sitten myos Suomesta tilattiin.

Noyrana, kiitollisuudella,

Eero “ Aaron-poika”  Laukkanen  , Vaasan Rannikkopatteriston kersantti, veteraanien ystava

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: