Satunnainen matkailija osui suomalaisen kirjan esittelytilaisuuteen – Istanbulissa

lottaNuotioSatunnaisella matkailijalla on ilmeisesti niin pitkä nenä, etta se lähes vahingossa osuu kaikenlaisiin paikkoihin. Kuinka muutoin olisi mahdollista, että amerikansuomalainen osallistuu suomeksi kirjoitetun syyrialaisen pakolaistarinan kirjan esittelyyn Istanbulin keskustassa, aivan Taksim-aukion reunalla.

 

Tilaisuuden oli järjestänyt Suomen Istanbulin kunniapääkonsulaatti Lotta Nuotion kirjan ”Yksi miljoonista” esittelemisesksi. Lotta Nuotio on Istanbulissa jo 8 vuotta asunut YLEn toimittajana toiminut journalisti, joka on läheltä seurannut syyrialaisen kirurgin matkaa sodan runtelemasta Syyriasta Kreikan rannikolle uponneella laivalla ja Kreikasta Ruotsiin väärennetyillä papereilla. Tehdyistä haastatteluista on nyt muotoutunut hyvän vastaanoton saanut kirja  Otavan kustantamana.

 

Parinkymmenen osallistujan vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu siirtyi kuitenkin keskusteluuun melkoiseksi toviksi Eurooppaa vähän joka puolella raastavaan pakolaisongelmaan. Siitä Turkissa asuvilla oli varsin kirkas ja ehkä erilainen kuva, onhan Turkissa nyt jo arviolta 2.7 miljoonaa pakolaista.

 

Omituista asiassa on se, että vanhalta ajalta periytyvän lain mukaan pakolaisia voivat olla vain Euroopasta sotaa pakoon tulleet, laki periytyy jo Osmannivaltion ja sulttaanin ajoilta. Euroopan ulkopuolelta tulleiden ”suojelusopimuksen” saaneiden pakolaisten on tultava toimeen lähes omillaan, monet pakolaiset päätyvät työskentelemään laittomina työntekijöinä, kaupoissa ja kahviloissa muutaman dollarin päiväpalkalla. ”Suojelusopimus” tosin nyt helpottaa terveydenhoidon saamista ja auttaa lapset kouluun.  Turkki on myös alkanut myöntämään virallisia työlupia näille uusille pakolaisille. Arviolta 400.000 työluvan saantiin oikeutettua ovat toistaiseksi saaneet yhteensä jo 40 työlupaa!

 

Nyt Euroopan Unionin ja Turkin väliset keskustelut pakolaisten asemasta ovat käynnissä, Turkki käyttää häikäilemättä miljoonien maassa olevien pakolaisten massaa kiristääkseen Europan Unionilta etuja omiin jäsenyysneuvotteluihinsa ja taloudellista vastinetta pakolaisten ylläpitoon.
Suomen pakolaispolitiikka ja Suomessa pintaan noussut pakolaisvastaisuus sai jokseenkin ankaraa arvostelua keskustelussa. Nuotion reseptinä olisikin perustaa pakolaisten ”selvittelykeskukset” Euroopan ulkopuolelle, jolloin todelliset sotaa ja sortoa kokeneet, henkensä edestä pakenevat ihmiset saataisiin turvallisesti määränpäähänsä ja muut taloudellisista syistä matkaan lähteneet voitaisiin karsia nyt jo liian pitkistä avustusjonoista. Ihmissalakuljetuksesta on tullut maailman nopein rikollisten rikastumiskeino, ihmisten salakuljetus kuljetettavien hengenvaaraa uhmaten on tuottoisempaa kuin laittomien aseiden myynti.

Mielenkiintoisen  iltapäivän kruunasi parin kilometrin kävely lämpimässä iltapäivässä Taksim-aukiolta täynnä ihmisiä olevaa Istiklal-kävelykatua vanhaan Peraan. Pera Palace-hotelissa kirjojaan ovat viimeistelleet aikanaan mm. Agatha Christie, Ernest Hemingway ja Mika Waltari.  Ikivanhalta Peran tornilta pääseekin sitten maailman toiseksi vanhimmalla metrolla alas Galata-sillalle ja nykyaikaisempiin kulkuneuvoihin.

 

Satunnainen matkailija

One Response to Satunnainen matkailija osui suomalaisen kirjan esittelytilaisuuteen – Istanbulissa

  1. Lotta Nuotio kirjoitti:

    Hei ja kiitos kirjoituksestasi ja osallistumisesta tilaisuuteen! Jaoin kirjoituksen kirjan Facebook-sivuilla, sinne tervetuloa muutkin kirjasta ja aiheesta kiinnostuneet:

    http://www.facebook.com/pakosyyriasta

    Ystävällisin terveisin Istanbulista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: