Snappereita napsimassa Floridan eteläkärjessä

Muutama päivä turistien rakastamassa Florida Keyssä oli tervetullutta terapiaa korona-ajan harmauteen.

Key Westin saarilla oli matkailijoita ruuhkaksi asti, majoitustilat ovat varatut pitkälle eteenpäin. Monessa ravintolassa oli jono ulos asti. Nyt vain pitää toivoa viime päivien monet uusien virustartuntojen olevan vain laitailmiöitä ja että niistäkin päästäisiin eroon pikapuolin.

Florida Keysien saarijonon Marathon Key-saari on tullut tutuksi menneiden vuosien mittaan. Suurin näistä saarista on Key Largo aivan ketjun alkupäässä, Largosta matkaa Key Westiin on noin 110 mailia. Toiseksi suurin saari on Marathon Key, siitä helminauhan päähän on vielä 54 mailia.

Kalastajia merelle vievä Marathon Ladyn satamapaikka on nimensä mukaan tällä saarella. Lady on 73 jalkaa pitkä uljas alus, se on vienyt halukkaita kalastajia avomerelle sekä lähiriutoille vuodesta 1953.

Onnekseni olen saanut olla mukana monella mieleen jääneellä kalareissulla tämän Ladyn hoivissa.

Tiistai-iltana heinäkuun 12. 2021 ilta-kalaan oli lähdössä 55 henkilöä. Matkaan ensimmäiseen ankkuripaikkaan aluksen irrottua laiturista kului noin 45 minuuttia.  Vettä Ladyn alla ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli joku 80 jalkaa, noin 25 metriä, mutta alkuillasta ei kalan syönti ollut kovin innostavaa. Vaihdoimme ankkuripaikkaa pari kertaa, muutamalla onkijalla oli hieman enemmän tuuria ja he saivat nostettua joitakin snappereitä.

Illan hämärtyessä ja chum-linen houkuttelemana (veneen perässä oli jauhettua kalaa verkkopussissa) vähitellen irtoava mure sai kalat nousemaan pintaan. Snappereiden löydettyä chum-virran, alkoivat siimat kiristyä yhä useammalla.

Veneen miehistöllä oli kiirettä irrottaessaan koukkuja  kalojen suusta. Miehistöllä oli myös kova selvittely, kun siimat menivät sekaisin. Kalastus olikin lähes Alaskan mallista ”combat fishing” kalastajien ollessa kylki kyljessä kiinni.  Siimasotkut selvisivät näiden mainioiden maten taidoilla, kalaakin onnistui jokainen saamaan. Syötteinä oli kalan paloja, ballyhoo (Brasilian nokkakala) ja viipaleita squidista, (kalmari).

Satamaan tultiin takaisin puolen yön aikaan.  Satamassa alkoi saaliin jako, kalat oli merkitty viilloksilla, pyrstöön tai päähän. Jokaiselle kalastajalle oli oma merkki, mates heittelivät laiturilla saaliskalat onkijoiden astioihin. Mates myös perkaavat kalat sitä palvelua haluaville.

Kuvassa kalastajien yhteinen saalis jo laiturilla

Suurin osa saaliista oli yellowtail (keltapyrstö) ja gray (harmaa, mangrove) snappereita, suomeksi kai napsijoita. Näitä snappereitä on useita lajeja, kaikki mainioita maultaan. Täälläkin on kalastuksessa monia sääntöä. Yellowtail snapper pitää olla kooltaan vähintään 12 tuumaa ja mangrowe snapper vähintään 10 tuumaa, vajaamittaiset lasketaan takaisin mereen kasvamaan.

Tämäkin iltainen kalareissu oli hieno, siimasotkuista huolimatta.

Oma saaliini oli neljä keltapyrstö- ja seitsemän harmaata snapperiä. Mieltäni lämmitti erikoisesti suurin saamani, parikiloinen harmaa mangrove napsija.

On se hienoa myöhemmin laittaa kalat grillille paistumaan.

Tropiikin samettisessa illassa on hienoa olla merellä ja kun Ahti vielä antaa saalistakin, kokemus säilyy mielessä lopun ikää.

Toivottavasti tulevaisuus suo tällaisia kalareissuja edelleenkin.

Kuvissa mieleiseni grilliin pääsevä gray mangrove snapper ja koko tämänkertainen saaliini.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s