Raija Sipinen: Suomalaisia ajatuksia

Raiaj Sipinen
Raija Sipinen

Minulla olisi kaikille yhteistä tärkeää asiaa sekä Floridassa asuville suomalaisille ja amerikkalaisille sekä täällä talviaan viettäville lumilinnuille.

Meidän perhe on käynyt täällä Floridassa jo noin 30 vuotta, aluksi lyhyitä aikoja rakkaiden sukulaisten luona vierailleet ja myöhemmin toistakymmentä vuotta talvea täällä viettäen. Olemme sopeutuneet mainiosti ja saaneet suuret ystavä joukot. Olemme päässeet tutustumaan niin Suomi Taloon kuin myos Kerhotaloon, molemmissa on ollut miellyttäviä hetkiä. Talkootyö on erinomaista ja ystavällisyys ylenpalttista, kuten myös Lepokotikin on aina ollut läheinen. Sinnekin ovat eri esiintyjät tuoneet iloa kuten muutkin, heille jotka tätä maata ovat työllään rakentaneet.

Kuitenkin, tärkein paikka meidän perheelle täällä Floridassakin on ollut tuo Luterilainen kirkko. Siellä on aivan upeata viettää yhteisiä Jumalan palveluksia ym.  Olen nyt kuitenkin todella huolissani siitä, miten sille tulevaisuudessa käy.

Kirkon pitämiseen tarvitaan meitä kaikkia, toivon todella että se ymmärrettaisiin myös tämän seurakunnan sisällä. Kirkon hallinnosta pitää tehdä uusi sääntö siten, että annetaan myös puolijäsenille oikeus puhua ja äänestää kirkon kokouksissa.  Näin saataisiin täälläkin uudelleen kirkon rattaat pyörimään.

Kirkon tulisi esim. kutsua nykypolvea ja kaikkia ihmisiä seurakuntasaliin suunnittelemaan tulevaa ohjelmaa. Nyt on saatava mukaan nuoret ja vanhat, kukaan ei saisi laittaa kynttilää vakan alle, ei siis yksikään.

Olin aivan ymmällä, kun huomasin, että Amerikan Uutisten julkaisemassa yritysoppaassa ei ole edes mitään mainintaa kirkkojen kohdalta Luterilaisesta kirkosta…  Amerikan Uutiset on tärkeä, lehti on jopa joskus tullut meille Suomeenkin.

USKOKAA HYVÄT YSTAVÄT JA KYLÄNMIEHET, YHTEINEN JUMANPALVELUS ANTAA MEILLE JOKAISELLE VOIMAA JA RAKKAUTTA JAKAMAAN OMASTAMME JA OTTAMAAN VASTAAN, KUN JUMALA PALVELEE MEITÄ.  MYÖS HELLUNTAISEURAKUNNASSA ON IHANIA TAPAHTUMIA, SANAA JA MUSIIKKIA.

Tarjontaa siis on meille, otetaan vastaan ja kiitetään Jumalaa mahdollisuudesta olla täällä. Rukoillaan voimia ja terveyttä kaikille heille, jotka tekevät työtä meidän eteen.

Siunaavin ajatuksien kera enkelten,

 RAIJA SIPINEN

Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jyväskylän Luterilaisessa seurakunnasta (jossa jäseniä noin 90.000)

4 kommenttia artikkeliin ”Raija Sipinen: Suomalaisia ajatuksia

  1. Kirkko on valitettavasti sitten Pastori Hukkan lahdon jalkeen, kaantanyt meita niin sanottuja nuorempia pois. Yritin turhaa loytaa rippikoulu mahdollisutta tyttarelleni moneen otteseen siita lahtien kuin han taytty 14, mutta valitettavasti ei ollut kirkkolle sen arvoinen asia…onneksi Living Word Lutheran Church oli mahtava avamaan ovensa, tervetuloa sinne.

    Tykkää

  2. Miten on mahdollista, ettā tāāllā asuville ja kyseisen kirkon kannattajille ei jārjestetā rippikoulua. Tuttavani Suomesta tulivat tānne suuren lapsikatraan kanssa ja heille jārjestettiin yksityisesti St. Andrewn Kirkolla Rippikoulu korvausta vastaan. Miten tāllāinen on mahdollista?.

    Tykkää

  3. Kari Koskivainio, Suomen Mynämäeltä , kyselisin täältä kautta tietoa kirjoituksesta joka on kirjoitettu toukokuun 16. 2013 ( lepokodin kokouksesta ? ) . Kirjoituksen on allekirjoittanut Aulis Koskivainio, isäni nimi oli myös Aulis Koskivainio , hän kuoli noin 10v sitten , Sukunimemme on Suomessa suojattu joskus 40-50 luvun vaihteessa . Joten tiedustelisin,
    olemmeko mahdollisesti sukulaisia, Asiasta jotain tietävät ottakaa minuun yhteyttä
    kari.koskivainio@gmail.com

    Tykkää

Jätä kommentti Sari Lindroos Peruuta vastaus